Huonosti motivoitunut tai motivoitu työntekijä on uhka koko yritykselle ja sama kuin Troijan hevonen. Jos hän pystyy pelkän oman motivaation puutteensa lisäksi henkisesti vaikuttamaan myös muihin työyhteisön jäseniin, on kuin yrityksessä olisi termiitti joka voi tuhota koko talon.
On jotenkin ihme, että jo pitkään tietossa olleita asioita, kuten sitä että ihminen motivoituu kun kokee tekemisensä objektin itselleen tärkeäksi ja voi tehdessään kehittyä paremmaksi, ei ole ymmärretty yrityksen kilpailuetuna. Siis niinku ihan oikeesti ymmärretty.
Eivätkö ihmiset tässä maailmassa osaa refereoida omia tuntemuksiaan?! Missä empatia?!
Kuvittele tilanne kun uppoudut pienoismallin rakentamiseen, kitaransoittoon, kutomiseen, jonkin täydellisen koodirivin kirjoittamiseen, videopelin läpäisyyn Insane-vaikeusasteella tai ihan sama mihin tahansa muuhun jossa aika ja paikka (ja raha) menettää merkityksensä. Miltä sinusta tuntuu sen aikana tai jälkeen, ja koska olet tuntenut tekemästäsi työstä samalla tavalla?
Samaan aikaan, kun ylen turhaan mainontaan syydetään repullisia rahaa, on oman työporukan (tavallaan jopa toisen perheen) toimintatapojen oikeanlainen parantaminen (hienommalta nimeltään organisaation kehittäminen) jäänyt toissijaiseksi seikaksi. Voi tosin olla, että tämän puolen kehittämistä varten on yrityksessä HR-tason ihmisiä joiden vastuulla on jostain kumman syystä koko paletti siitä miten ihmiset toimisivat paremmin yhteen.
No haloo! Mihin on jäänyt “ihminen sitoutuu asioihin paremmin, jos hänet otetaan niiden kehittämiseen mukaan?”. Ja joku ihmettelee jotain työpahoinvointia! Mikä ihme siinä on, kun kaikkialla työskennellään kuin tehtaassa ja työ on paikka jonne aamulla raahaudutaan.
Jokainen menköön hetkeksi takaisin lapsuutensa karmaiseviin kokemuksiin, kun lapsijoukossa pähkäiltiin mitä leikkiä leikittäisiin ja millä säännöillä. Eikö aika reippaasti suututtanut, jos muut keksivät kaikki jutut etkä itse saanut olla osallisena – ja jos vielä tämän lisäksi leikistä jätettiin kokonaan pois? Ehkäpä tämä jopa itketti.
Aikuisena työssä poraaminen ei tule kuuloonkaan, mutta olen aika varma siitä, että moni sitä tekee, hiljaa jossain omassa nurkassaan, jos ei ääneen niin ainakin sisäisesti. Kun aikuisena ihminen jätetään ulkopuolelle leikin kehittämisestä, on tehokkaampi ja helpompi vaihtoehto “vain tehdä oma osansa eikä sen enempää”. Ja tähänhän ei minkään yrityksen pitäisi päästää asioita. Tämä jo pelkästään työn tekemisen tehokkuuden laskemisen vuoksi, joka taatusti vie firmalta tuloja, vaikkei se heti näkyisikään jossain hienossa analytiikassa.
Tämän kaiken pohtiminen saa miettimään, miksi itse teen töitä, muutenkin siis kuin saadakseni päivittäisen elannon? Lopullinen selkeä vastaus tuntuu usein karkaavan.
Monesti tuntuu, että on tilanteita, kuten hissipuheet (hemmetti, että vihaan sitä termiä) jolloin pitäisi heittää lonkalta jotain tyyliin “koska koen markkinoinnin kiinnostavaksi ja koska sosiaalinen media on uusi, erittäin tehokas keino tehdä sitä asiakkaita sitouttaen ja kuunnellen, ja haluan edistää rohkeiden yritysten pääsyä sen ymmärrykseen ja hyödyntämiseen”. No jaa. Olen toki kiinnostunut auttamaan yrityksiä jotka apua tarvitsevat, mutta viime kädessä kyse on aina ihmisistä.
Loppujen lopuksi lähempänä totuutta on luultavasti se, että olen syvästi kiinnostunut ihmisten välisistä suhteista ja niiden parantamisesta (kuten kaikkien muidenkin pitäisi olla) ja haluan paremmin ymmärtää miksei muutosta tapahdu ja tutkimuksia kuunnella jotka mm. kertovat
a) mikä olisi organisaatioiden toiminnassa oikeasti tehokasta ja ihmisystävällistä,
b) miten ihmiset oppivat parhaiten ja
c) miten ihmiset jakavat ja luovat organisaatioissa sille elintärkeää tietoa (asia joka on nykyään hemmetin elintärkeää, jos joku ei sitä vielä tiennyt!).
Tästä kaikesta huolimatta jatketaan vanhoilla surkeilla toimintatavoilla niin yritys- kuin oppilaitosmaailmassa. Jo kelmeä termi oppi”laitos” kuvaa tätä kaikkea tarpeeksi hyvin.
Onneksi joillain rintamilla on nähtävissä kehitystä, muun muassa siinä, että olen päässyt suunnittelemaan ja vetämään aiheeseen liittyvän kurssin Tampereen ammattikorkeakoululle. Tästä tarkemmin lisää joskus myöhemmin, ja muuten, en tarkoita edellisellä sitä, että minä itsessään olen edistys asiaan, vaan se, että he näkevän tarpeen tällaiseen. Mutta toivon toki, että kurssi toisi sekä opiskelijoille että opettajille ymmärrystä erilaisista toimintamalleista.
Tämän johdosta ilmenee, että mitä oikeasti haluan tehdä, on edistää sekä omalla toiminnallani että työlläni parempien toimintatapojen ymmärtämistä, käyttöönottoa ja sitä, että ihmiset ymmärrettäisiin olevan tässä maailmassa tärkeintä. Piste.
Näihin aiheisiin liittyen: tämän vuoden alussa on julkaistu mielettömän hyvä Minna Enkolan kirjoittama Pro gradu -tutkielma jonka voi ladata osoitteessa: http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=20325. Jokainen joka on kiinnostunut millaisiksi tulevaisuuden (ja ihan oikeasti pian ja lähitulevaisuuden) organisaatioiden pitäisi muodostua, LADATKAA JA LUKEKAA SE!
Ja vinkkinä: jos aiotte jostain syystä palkata HR-henkilön, niin hommatkaa mieluusti tulevaisuuden toimintamalleista ymmärtävä asiantuntija. Minna on (ainakin vielä hetken) uudelleen sijoittamassa itseään työelämässä ja häneltä voitte kysyä, josko organisaationne olisi tarpeeksi mielenkiintoinen työskennellä näiden asioiden parissa.
Itselläni on kova hinku keksiä jokin projekti johon voisin Minnan kaapata, joten toimi nopeasti! Ja kyllä, Minna on kaverini (ja halukkaat voin linkittää hänen kanssaan), enkä mainitse häntä tässä siksi, vaan koska hän on oikeasti hyvä ja osaava tyyppi.
Ja katsokaa joutessanne myös seuraava video (mikäköhän näissä viime aikaisissa videoiden liittämisissä postauksiin oikein mahtaa olla..?). Tämän jakamisesta kiitos eräälle ystävälle/asiakkaalle.
Tags: Minna Enkola, Tampereen yliopisto, tulevaisuuden työnhaku
Word!
“jos aiotte jostain syystä palkata HR-henkilön, niin hommatkaa mieluusti tulevaisuuden toimintamalleista ymmärtävä asiantuntija.” Todellakin näin!
Minä ja Steve Jobs rakastamme samaa sanontaa,(jonka Wayne Gretzky on heittänyt) ja joka kuuluu näin:
“En koskaan luistele sinne, missä kiekko on ollut vaan aina sinne, minne se on menossa”.
Olen hyvin samaa mieltä kirjoituksen otsikon kanssa. Yritysten Suomessa on muututtava tähän suuntaan, jossa työntekijä otetaan huomioon paremmin ja niiden resursseja käytetään tehokkaammin hyödyksi.
Valitettavasti asiat taitaa olla aikalailla toisinpäin kuin pitäisi. Miksi sitten näin? Yksittäistä syytä tuskin kukaan osaa sanoa, mutta arvailuja: pelko? yrittäjän aika ei riitä henkilöstöpolitiikalle (99% suomalaisista yrityksistä on pk-yrityksiä)? yrittäjä ei tiedosta ongelmaa? (liian) vahva ay-liike? palkitseminen ja muu on tehty kalliiksi Suomessa (molempien, työnantajan ja työntekijän, kannalta)? yksinkertaisesti ei tajuta henkilöstön voimaa? Tai sitten nämä kaikki vaikuttaavat asiaan ja nykyiseen toimintaan.
Kävin juuri yliopistolla henkilöstöresurssien johtamisen kurssin ja siellä painotettiin vahvasti monimuotoisuuden, osaamisen johtamista työntekijäkeskeisesti – eli samoja asioita kuin tässä blogikirjoituksessa noin karkeasti. Eli asia tiedostetaan hyvin myös koulutuksen puolella ja tiedetään “mitä pitäisi tehdä”. Toivottavasti tämä edustamani sukupolvi vaihtuu äkkiä ajatuksineen yritysten päättäviin elimiin, jolloin ehkä jonkinmoista kehitystä saisi aikaan sukupolvenvaihdoksen kautta. Ehkä? Tai muuten jäämme kansainvälisessä kilpailussa kauas ja yhä kauemmaksi jatkuvasti.
Kiitos asiallisesta kommentista Mika!
Hyvä pointti tuo 99 % PK-yrityksiä. Itsekin tiedän, että on vaikea keskittyä moneen asiaan, kun pitäisi tehdä sitä tuottavaakin työtä. Silti luulisin, että on enemmän kyse toimintamalleista. Voisin jopa luulla, että tehokkaasti muodostettuna henkilöstöstä kumpuava kehitys voisi jopa välillä säästää yrittäjän/johtotason henkilöiden aikaa.
Yksinkertaistetusti itsestä tuntuu usein siltä, että tarvittaisiinko kenties ihmisten välistä vuorovaikutusopetusta vähän enemmän tässä maassa? Milloin nämä roolit työnantajiin ja työntekijöihin astuvat päälle ja milloin lähtevät niin kauas toisistaan? Näistäkin on varmasti mielenkiintoisia tutkimuksia, mutta enpä muista tarkasti tähän keskittyvää lukeneeni.