Päivä alkaa jälleen netin tetsaamisella. Ei näytä tulevan oikein mitään. Käyn mestan toimistolla sanomassa pari sanaa uudelle toimarille. Brittiläinen kaveri valittelee, että on ollut hommassaan vasta puolitoista kuukautta, eikä ole saanut vielä nettijärjestelmää uudistettua, jota se selkeästi kaipaa. Järjestelmä on kuulemma susi. Sudesta kertoo myös se, että erään meidän huoneen nettipiuhasta on muutamakin johdonsäie poikki.

Toisaalta on ihan ymmärrettävää, että puolessatoista kuukaudessa täällä ei asiat vaan aina tapahdu. Tämä tukisi sitä mitä olen muutenkin kulttuurista kuullut. Asia joka ei sinänsä ole aina huono juttu.

Silti siitä ei pääse mihinkään, että hotellin hinnat ovat nousseet, vaikkei mitään merkittävää edistystä ole tapahtunut. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että näillä ekstratuloilla kerätään varoja Onnelan kehittämiseen, koska hinnat ja laatu ei oikein enää vastaa toisiaan – ei tosin perustu omaan kokemukseen.

Toisaalta, mesta on hyvällä paikalla: marketti ja ravintoloita on aivan vieressä ja sinne pääsee kävellen, eikä tarvitse pelätä, että hotellihuoneesta nyysittäisiin tavaraoita. Näin ainakin olen kuullut.

Välihuomiona: projektiryhmäläisemme Hanna purskahti lähes ilon kyyneliin saadessaan yhden sähköpostin lähtemään webmailista, tetsattuaan sen kanssa lähes tunnin. Näin meillä täällä.

Ymmärtääkseni paremmin Afrikan kokonaiskuvaa, luen aamupäivän aikana Pekka Haaviston Afrikan Tähteä Etsimässä Eva-raportin (löytyy täältä: http://www.eva.fi/index.php?m=3&subm=2&action=1) joka sisältää monia mielenkiintoisia faktoja ja huomioita Afrikasta. Jokaisen suomalaisen pitäisi lukea se. Vaikkei olisikaan kiinnostunut Afrikasta niin Afrikka tulee vaikuttamaan hyvin moneen rintamaan, halusipa sitä tai ei.

Odotamme kauluspaitoihin koteloituneina autokuskiamme yliopistolta kello kahdeksi hakemaan meitä. Odotamme vielä puoli kolmelta. Kuskimme saapuu joskus vartin yli kolme. Oli kuulemma ruuhkaa. Näillä mennään.

Näen ensimmäistä kertaa Dar es Salaamia päivänvalossa. Tien vierustat ovat yleisesti ottaen rähjäisiä ja likaisia, tosin heti kun ulkomaalainen linnake tulee eteen, kuin veitsellä leikattuna alkaa putipuhdas nurmikko kasvaa. Näin ainakin amerikkalaisten linnakkeessa.

Ihmiset tuntuvat kaikki hirveästi tekevät jotain: joku myy varoituskolmioita ja henkareita, joku hedelmiä. Erilaisia vaunuja raahataan paikasta toiseen. Säpinää on jo tällä matkalla enemmän kuin jos summattaisiin kaikki mitä olen nähnyt Suomessa elämäni aikana. Hieman Paloheimoa lainatakseni, edes vappu ja taiteidenyö eivät pääse lähelle.

Tapaamme tansanialaiset projektikumppanimme kirahvihotellissa jossa on aivan upea merinäköala – tavallaan hieman hävettää loskaiset tamperelaiset puitteet Suomessa vime marraskuussa, tämä on jotain aivan eri luokkaa. Ensimmäinen alustava projektipalaveri sujuu leppoisissa merkeissä: Ugali ja grillattu kala, jonka nimeä en nyt muista, maistuvat todella hyvälle. Mirinda(?)-niminen limppari on ehkä astetta liian makeaa aspartaamiin tottuneille makuhermoille. Tilaan siis lisäksi veden.

Keskustellaan miljoonista erilaisista hyväntekeväisyys-/kehitysapuprojekteista joita menee rintarinnan tässäkin maassa. Tuntuu sekä itsestä, että ystävistämme vähän pöllöltä. Näitä kannattaisi ehkä jotenkin yhdistellä. Kilpailu hyvän tekemisestä on tiukkaa, kun kaikilla tuntuu olevan niin kova auttamisen halu.

Seuraamme liittyy neiti jonka nimeä ei esitellä. Hän on ainoa joka juo siiderin [tai muutakaan alkoholipitoista] ja käyttää iPhonea. Herättää väistämättä miettimään, kuka hän mahtaa olla. Tämä ei ainakaan tällä kerralla selviä. Mietin eikö kuskille tule tylsää odotella viereisessä pöydässä, kun tärkeä palaverimme kestää jo kolmatta tuntia.

Ilta alkaa hämärtää, aallot pauhaavat veneen kärjen muotoiseksi rakennetun loossimme läheisyydessä. On aika päättää ensimmäinen tapaaminen ja lähteä takaisin hotellille. Matka taittuu paljon nopeammin kuin tullessa, ruuhkaa ei enää ole niin paljoa kuin tullessa. On hauskaa kun kuski oikoo maasturillaan pitkin pientareita. Vitsaillaan, että jos täällä ajelisi hetken niin tulisi Tampereen Hämeenpuistossakin varmaan ruuhka-aikaan oiottua pitkin kävelyteitä, ja se tuntuisi ihan normaalilta.

Tavataan illalla Onnelassa syömään lähtevä pariskunta jotka ovat Helluntaiseurakunnan nuorisotyön tiimoilta pitkällä komennuksella Tansaniassa. Paljon on kuulemma tehtävää ja nuorten sana täällä painaa kuulemma ei-mitään. Päästetään pariskunta kysymysten pommituksesta ja luvataan palata keskusteluihin myöhemmin viikolla.

Suunnitellaan hotellin pienessä baarissa tulevia projekteja Kilimanjaron pohjalta – joka on kuulemma naisten olutta ja miehet juovat Safari-nimistä kaljaa. Taidetaan olla sitten neitejä kaikki.

Illalla suihkussa oleva gekko yllättää hauskasti hengatessaan suihkutilassa. Annamme sen olla ja viettää aikaa suihkussa Hannan kanssa. Toisessa huoneesssa kipittävä hämähäkki ei koe yhtä empaattista reaktiota. Mielestämme se on ylikasvanut ja liian ovela.

Yö koettaa aikaisin jotta aamulla päästään aikaisin vauhtiin. Pitäisi suunnitella tarkemmin käytettävyyskoulutuksia.