Kesäkuun African Business -lehdessä ollut, pääkirjoittaja Anver Versin pääkirjoitus antoi jälleen kerran aihetta miettiä miten meille viestitään Afrikasta. Edellä mainitussa kirjoituksessa suomittiin kovin sanoin BBC:n tekemää Welcome to Lagos-nimistä dokumenttisarjaa joka kuvaa Lagosin slummeissa elävien henkilöiden elämää.

Kuten lähes kaikissa maailman suurkaupungeissa Lontoosta Los Angelesiin ja Mumbaihin variaatiota löytyy laidasta laitaan – mikään näistä kaupungeista ei ole pelkkää slummia tai pelkkää rikkaiden aluetta. Kysymys onkin siitä, miksi lähes aina kun kerrotaan Afrikasta, tämä viesti halutaan nostaa päärooliin.

Blogin edellisessä kirjoituksessa mainitsin siitä kuinka esimerkiksi Ruanda on ottanut suuria harppauksia maailman kilpailutilastoissa ja keskittänyt suuren tarmon korruption kitkemiseen (0 toleranssi) ja mennyt jopa niin pitkälle, että on kieltänyt jopa muovipussit. Onko tästä meillä uutisoitu? Ei, kansanmurha muistetaan edelleen päällimmäisenä eikä se, että se on ollut maailman parhaiten kehittyvien maiden listalla kärjessä.

Kirjoitetaanko koskaan afrikkalaista koulutuspuolen innovointikokeiluista esimerkiksi verkko-opetuksessa tai mobiilipuolen jutuissa – asioista jotka voivat oikeasti tuoda koulutuksen suurempien ihmisryhmien saataville? Taidetaan tälläkin sektorilla lähinnä muistaa kertoa huonot tilastot lukutaidossa ja siitä kuinka pieni määrä jatkaa peruskoulun jälkeen opintojaan, varsinkin naispuolisesta väestöstä.

Tansaniassa vain näinkin pienen hetken vietettyä voi sanoa sen, että paljon muutakin kerrottavaa olisi. Joku voisi tehdä reportaasin esimerkiksi siitä miksi monet asiat täällä oikeasti ovat kuin ovat. Miten esimerkiksi avustusjärjestöjen [joskus jopa korruptoitunut toiminta] on voinut muokata Tansanian ja muidenkin maiden kulttuuria, puhumattakaan siitä millaisia syviä ja usein varjoissa olevia jälkiä orjuudesta ja kolonialismista yhä kannetaan. Ai niin, mm. Ruanda ei halua näitäkään enää nurkkiinsa.

Samaan aikaan, kun afrikkalaisia kuvataan avuttomina, mutta sielultaan puhtaina olentoina joita Lännen tulisi pelastaa, astutaan kaatopaikalle joka haisee jo piilo-kolonialismia: valkoisen miehen taakka tuntuu jatkuvan vielä 2000-luvullakin.

Samaan aikaan Lännessä myös hymistään siitä kuinka Afrikka tekee yhä enemmän kauppaa Intian, Kiinan ja ylipäätään Aasian kanssa Euroopan sijaan. Kauheaa kuinka kiinalaiset riistävätkään afrikkalaisia!

Monet asiat jotka näyttävät ensiksi joltain voivat näyttää siltä lähinnä siksi, koska niitä katsoo suomalaisen kulttuurin värittämin lasein.

Koulutukset menivät hyvin vaikka ne alkoivatkin aina kello “myöhässä”. Kulttuurijuttu tavallaan tämäkin. Toisaalta monesti kyse tuntui olevan myös siitä, että opiskelijoilla ja muilla osallistujilla tuntui olevan kerralla aika monta rautaa tulessa. Silti, opettelin varaamaan aina lukemista mukaan, koska odotusta on joka paikassa liikenteestä lähtien aika paljon. Hiljalleen kai se hyvä tulee.

Itse asiassa suurimpia ongelmia joihin täällä törmäsi oli aika samoja joita löytyy mistä tahansa maailmankolkasta: yliopistojen eri osastot eivät keskustele aina keskenään eivätkä tiedä mitä toiset tekevät, eivätkä aina haluakaan työskennellä yhdessä. Eihän tässä ole suomalaisillekaan mitään uutta.

Paljon muuttoliikettä on kuulemma ollut viime aikoina Ruandaan päin myös akateemisessa maailmassa. Näennäisesti sekavampi Ruanda on alkanut kiinnostaa “rauhallisemman” Tansanian proffia. Jälleen kerran haastaa parempaan ja kriittisempään medialukutaitoon: Ruandassa mennään tällä hetkellä aika kovaa: maa on mm. kivunnut eri maiden välisessä kilpailussa vuosien 2008-2010 välillä 80 sijaa. Tämä on aika kova saavutus millä tahansa ajatuksella sitä katsoo.

Sen uskon, että Tansania tai Afrikka ylipäätään ei jää meiltä tähän. Maanosa on itsessään kulttuurisine variaatioineen niin mielenkiintoinen ja haastava, että ajatukset ovat osittain jo tulevaisuudessa ja siinä, mitä täältä voisi seuraavaksi keksiä tai löytää.

Tämän johdosta piti harrastaa pientä toteutustavan lennosta vaihtoa, mutta koulutus taisi lopulta mennä kuitenkin ihan mainiosti. Esiteltiin myös mitä esimerkiksi Creative Commons, Flickr ja TED voisi opettajille antaa materiaalien työstössä. Testattiin myös paikallista Moodlea tunnin loppupuolella, päästiin jopa koko porukka kirjautumaan sisään, mutta tehtävän annon ja viiden minuutin jälkeen sähköt menivät koko luokasta – näitä sattuu.

Väistämättä herää kysymys onko paljon järkeä asennella pöytäkoneita näihin olosuhteisiin, eikö kannettavat olisi jokseenkin kätevämpiä?

Tehtiinpä siis lopputunti pedagogista suunnittelua tulevia verkkokursseja varten. Opettajista alkaa tosin jo loistaa se, että käytäntöön menevä koulutus alkaa teorian sijasta himottaa enemmän. Sitäpä siis seuraavalla kerralla.

Iltapäivällä vedettiin Jukan kanssa “Motivational Emerging Technologies + Social Media + Mobile” -esitys ICT yrityshautomon opiskelijoille ja valmentajille. Presentaatio näytti uppoavan porukkaan ihan asiallisesti: saatiin sellaista palautetta, että alkoi jo melkein mennä hattuun ja toisaalta tuntui, että oliko se varmasti aitoa. Luultavasti oli ja ongelmana oli pohjoismainen epäluulo liian hyvän palautteen päälle.

Esityksen yhtenä tarkoituksena oli tarjota opiskelijoille tietämystä kaikenlaisista netistä löytyvistä resursseista, blogeista, foorumeista jne. Järjestimme kesken esityksen yhden tehtävän jossa opiskelijat määrittelivät mitä tällaisia he jo käyttävät ja tarvitsevat. Tulos oli aika mielenkiintoinen, sen johdosta teki lähes mieli pakata laukut ja lähteä kotiin. Täällä ei oikeasti tarvita ihmisiä selittämään miten esimerkiksi uutissyötteiden käytöstä voi hyötyä, ja netin ilmaiset resurssit kuten e-kirjat olivat monille paremmin tuttuja kuin meille. Nämä kaverit tietävät nämä jo.

Hidastavana tekijänä täällä on lähinnä Internet-nopeuden hitaus ja kuilu hyvien ideoiden ja niiden mahdollistavien toteutusväylien välillä – eivätkä nämäkään enää kauaa.

Kun nämä asiat saadaan kuntoon, ja ne saadaan kuntoon, odotan mielenkiinnolla sitä hetkeä kun opiskelijat täällä alkavat mennä heittämällä ohi innottomista ja kapeakatseisista länsimaisista vastineistaan. Koska niin voi aivan hyvin tapahtua. Merkit tähän ovat jo ilmassa.

Maanantain käytettävyyskoulutus

Maanantaina koetti käytettävyyskoulutus Darin yliopistolla. Sisältönä mm. Mitä on käytettävyys ja mitä hyötyä siitä on, millaisista asioista se koostuu ja mitä suunnitellessa esim. websivuja tai e-oppimisen materiaaleja pitää ottaa huomioon. Lopuksi sukellettiin myös heuristiikan ja evaluaation mielenkiintoiseen maailmaan.

Koulutuksen alku vaikutti hieman nihkeältä, mutta kun päästiin pienryhmätyöskentelyyn, opiskelijat heräsivät aiheeseen paljon paremmin. Parissa pienryhmässä syntyi todella hyvää keskustelua ja näin vetäjän näkökulmasta katsottuna tuntui, että jos olisi antanut heidän jatkaa, he olisivat keskustelleet vaikka koko loppupäivän. Instant kommenttina ja fiiliksenä koulutuksen jälkeen: heittäkää roskiin tasapaksu luennointi ja alkakaa käyttää valmennuksesta juontavia keinoja

Lopussa pyydetyssä palautteessa saimme “Opin paljon aiheesta” -tyylisten kommenttien lisäksi mm. “Lisää keskustelua ja ryhmätyöskentelyä”. Kommentti on suomalaisesta näkökulmasta aika hauska, koska ainakin meistä tuntui, että meillä oli niitä keskimääräistä enemmän.

Tiistain verkko-opettamisen perusteet -koulutus

Tiistaina vedettiin Hannan kanssa, tai no, olin lähinnä apuopettaja, noin neljälle kymmenelle innokkaalle opettajalle verkko-opettamisen perusteet. Maanantaista viisastuneena päätettiin, että paljon yhdessä tekemistä liitetään ohjelmaan. Ja toimihan se kuin junan vessa.

Yliopisto-opettajat taitavat olla joka puolella maailmaa tavallaan samanlaisia. Tiistain ryhmä oli todella aktiivista esittäen erittäin hyviä kommentteja, huomioita ja tiukkia kysymyksiä verkko-oppimiseen liittyen. Onhan se ihan hyvä huomioida mitä pitäisi tehdä, jos halutaan verkko-opetusta käyttöön, mutta Internet-yhteyttä ei edes ole. Tuntuu usein heikosti toimivan myös yliopistolla, saatika jossain maaseudulla.

Kyselin muutamaltakin ihmiseltä miksei jo vedettyä ja ilmeisesti viime heinäkuussa 2009 valmistunutta Seacom-kaapelia olla saatu toimimaan, mutta sain sekalaisia vastauksia lähtien mm. siitä, että tästä keskustellaan jonkin yrityksen ja yliopiston välillä ja lopputulema ei vielä ole tiedossa. On se nyt kumma, jos ei koulutuslaitokset ole eturintamassa, kun tällaisia infrauudistuksia tehdään. Kehittyville maille tällainen on aivan elintärkeää. African Business -lehden pääkirjoittajaa lainaten, “Invest in education and all else follows”.

Keskiviikon valmennukset – ICT -yrityshautomo

Lähdettiin tiistaina Jukan kanssa ICT yrityshautomon tiimoilta inssien kampukselle. Aamupäivä oli varattu mm. maisterin papereita ja väitöskirjaa tekeville joista olisi tarkoitus syntyä hautomon kehittäjiä ja valmentajia.

Näyttäisi siltä, että muutamat osallistujista alkavat sisäistää ajatuksia valmentamisesta ja hautomosta. Silti ongelmana tuntuu edelleen olevan se, että aikataulut ovat muutamilla liukuvia [tullaan mm. tunnin myöhässä] ja neukkarin ovi käy vähän liiankin tiheään joidenkin kohdalla, kun he välillä käyvät… jossain.

Valmentajien valmennuksessa ei ole kyse luennoinnista, joten on ehkä vähän huonoa, että hautomon selkärangan jotkut nikamista pyörivät välillä edes takaisin ja ovat välillä jopa poissa. Asioitahan voi toki myöhemmin opiskella itsenäisesti kalvoista tai tulosteista, mutta ryhmän yhteisen tiedon muodostamiseksi voisi kuitenkin olla parempi, että osallistujat pystyisivät varaamaan tälle varatun ajan tähän.

Tilattiin yliopistolle Take Awayta paikallisesta raflasta – kesti jonkin aikaa, mutta tämä antoi valmennukseen hyvin aikaa. Erittäin mielenkiintoisia keskusteluja jälleen kerran. Lounas maksoi euron. Kalaa, riisiä ja papukastiketta.

Iltapäivällä tavattiin valmentajaehdokkaiden kanssa valmennettavia ja hautomosta kiinnostuneita opiskelijoita. Sitten ideoitiin pienryhmissä ja tämä porukka osaa sen homman ihan itsestään. Ryhmistä tuli oli todella hyviä ideoita mm. mobiilipuolelle [tukkuun ja maatalouden kehittämiseen liittyviä asioita] ja mikä parasta, niissä oli muutamassa myös yhteiskunnallista ajatusta. Kaikki eivät aina ajattele sitä, että etsittäessä konseptia, yhteiskunnallisissakin löytyisi ideoita yllin kyllin. Käsite kun on ylipäätään aika laaja.

“ICT is to make life easier, no matter what the field” oli eräs parhaista aiheeseen liittyvistä kommenteista minkä eräs opiskelijoista heitti. Repikää siitä kaikki te jotka teette niitä rupuisia sovelluksia joiden vuoksi ihmiset repivät hiukset päästään.

Myös valmentajaehdokkaat pärjäsivät aika asiallisesti session ajan. Päivä oli pitkä, päästiin hotellille joskus puoli kahdeksan tai kahdeksan aikaan. Voisi sanoa onnellisena, mutta väsyneenä, ellei se olisi niin karsea klisee. No, kuitenkin.

Lisälukemista Afrikan asioista kiinnostuneille: https://www.mckinseyquarterly.com/Economic_Studies/Productivity_Performance/Whats_driving_Africas_growth_2601

Lauantaina minä ja Jukka lähdetään aamusta tapaamaan opiskelijoita Darin yliopiston pääkampukselle. Aiheena tulee olemaan ICT-yrityshautomon perustaminen jonka opiskelijat ja jo valmistumassa olevat jo opettavat opiskelijat kasvattaisivat yhdessä. Päivästä tullee mielenkiintoinen: on kummallista miten joskus henkilökunnaksi muuttuva opiskelija onkin yhtäkkiä “niitä toisia”. Toisin sanoen, opettajat ja opiskelijat eivät kovin usein omaa kovin samalla tasolla olevaa keskusteluyhteyttä.

Hengaillaan insinöörien kampuksen laitamilla ennen yhdeksää tiiraillen kuka näistä mahdollisesti olisi tulossa meidän tapaamiseen. Kuulemma noin kymmenisen opiskelijaa olisi tulossa.

Apinat viuhtovat puissa. Vihdoinkin niitäkin.

Joku satunnainen kaveri kävelee hetkeksi istumaan meidän lähelle ja tiirailee meihin kiinnostuneen oloisena. Kohta paukahtaakin julistus siitä kuinka yliopisto on tuottanut mm. presidenttejä jne. ja kuinka yliopistoalueella on ihan turvallista. Pään päällä heiluu kysymysmerkki: Insinöörien kampuksella voisi olla jotain vaaroja? Miksi? Emme oikein ymmärrä.

Pari haahuilevaa opiskelijaa näyttäisi etsiskelevän jotain. Mehän emme juurikaan erotu massasta, joten etsiskely jää lyhyeksi. Painellaan heidän kanssa erääseen luokkaan jossa on aika hikinen tunnelma ja vesipullokin on jäänyt jonnekin. Ei ihme, jos ihmiset ovat kiinnostuneita opiskelemaan pihalla puun varjossa.

Leikitään opiskelijoiden kanssa piirileikkiä ja jokainen saa kertoa mistä päin on ja mitä tekee. Pojat [kaikki kun ovat jostain kumman syystä miespuolisia] puhuvat jotkut niin hiljaa, että on mahdoton kuulla. Pari selkeästi rikkaammasta perheestä olevaa kaveria on myös paikalla.

Tapaaminen menee aika mukavasti. Kokeillaan mm. mindmap tehtävää siitä, millaisia mahdollisuuksia ja tarpeita he kokisivat yrityshautomolla olevan ja mitä tällaisen pitäisi tarjota siihen liittyvälle. Nuorten potentiaalisten yrittäjien ajatusmaailma on itse asiassa hyvinkin moderni. Mindmappien kohdat eivät eroa juurikaan, jos tehtävän tekisi Suomessa.

Pistää jälleen miettimään ihmisen universaaleja ominaisuuksia ja onko niissä nyt oikeasti niin suurta eroa. Pistää myös miettimään sitä, että missä tällaisten hienojen ajatusten lopputulemat joskus menevät vikaan: sen sijaan, että tuettaisi ja tehtäisi yhdessä, kyräillään, aletaan kilpailla väärillä tavoilla, korruptoidutaan tavalla tai toisella jne. Toivottavasti näihin kavereihin ei tule iskemään tuo ihmisten ikiaikainen tauti.

Tapaamisesta jää hyvä maku, paikalla on selkeästi muutama jotka ovat kasvujohtoisia ja innokkaita lähtemään mukaan kehittämään tällaista konseptia. Silti tuntuu, että hautomo ajatuksena ei ehkä ole ihan täysin selvä kaikille. Tämä on asia jonka tärkeys pitää ymmärtää, ettei käy niin kuin joillekin tällaisille konsepteilla on sekä täällä että muuallakin käynyt: lähinnä tungetaan rahaa yrityksiin ja yrittäjiin ja ulosantina ei oikeasti synny mitään järkevää.

Silloin, kun yrittäjät saavat hautomosta saamaansa tukea ja ovat sitoutuneet tukemaan sekä toisiaan että kehittämään itseään, tilanne onkin ihan toinen. Näitä keskusteluja tullaan jatkamaan tulevien viikkojen aikana ja Jukka on aika oikea tyyppi sitä täällä tekemään.

Lopuksi kommenttina: Siitä on etua, ettei me olla suuri kasvoton kehitysyhteistyökomppania, vaan pieni tiimi joka koostuu nuorista innokkaista eri alojen ammattilaista jotka ovat täällä oikeasti ilolla kouluttamassa ja samalla itsekin oppimassa. Ja mahdollisimman hyvin yrittäen ymmärtää paikallista näkökulmaa, ihmisiä ja kulttuuria.

Suurin virhe mitä täällä voisi tehdä on ajatella olevansa auttamassa. Nämä ihmiset eivät oikeasti ole mitään tyhmiä tai avuttomia. Lukekaa Eero Paloheimon ‘Tämä on Afrikka’, siinä on hyviä ajatuksia tähänkin asiaan. Paremmin muotoiltuna kuin itse tässä ehkä kykenisin.

Mennään aamusta DUCEen, Dar es Salaam University College of Educationiin. Kampusalue on meidän kaikkien mielestä todella kiva. Sisäisesti vähän harmittaa, kun menin raivostumaan kerran erääseen henkilöön, joka vihjaili että Afrikassa sitä vaan opiskellaan puun alla. Pidin kommenttia jotenkin junttimaisena. DUCEssa porukka näyttää hengaavan pihalla, puiden alla, opiskellen. Ja näyttää mukavalta. Näinhän opiskelusta laitoksessa voisi jotenkin jopa nauttia. Vertaillessa tulee väistämättä mieleen TAMKin kampuksen pääovi Teiskontiellä ja asfaltoidun pihan reunoilla hengaavat röökaajat. Kontrasti toki tässäkin. Mikä on sitten sitä kehittynyttä kulttuuria?

Palaveri alkaa kivasti, mutta kontaktimme on hieman myöhässä ruuhkan takia. Tosin ei paljoa ja myöhästymisiinkin alkaa jo tottua arkipäiväisenä rutiinina joka pitää vain ottaa huomioon.

Paikalle törmää myös eräs paikallisista matematiikan opettajista joka kävi Suomessa viime marraskuussa. Hirmu mukava tyyppi joka suunnittelee Ph.D:nsä tekemistä joko Suomessa tai Norjassa. Kuulemma Norja on lähempänä voittoa, kun suomalainen yliopistokontakti vastailee lähinnä kuukauden välein sähköposteihin. Ei näin.

Monia eri avustusprojektien mappeja näyttäisi olevan eräässä hyllyssä. Väistämättä useita kysymyksiä paukkaa mieleen: Miten nämä kaikki kohtaavat? Miten nämä vaikuttavat systemaattisesti kehittämiseen? Tuleeko liian monia eri viestejä eri toimijoilta, eri maista, erilaisilta ihmisiltä? Miten tämä vaikuttaa afrikkalaiseen identiteettiin? Näitä kysymyksiä miettii hän samalla, kun suunnittelee omaa pientä avustuskuormaansa.

Tapaamiseen saapuu useita uusia ihmisiä joita en ole ennen tavannut. Pääkontaktimme orkestroi kuitenkin varmalla otteellaan ja hommat sujuvat. Lyödään jälleen alustavia koulutusaikoja lukkoon ja keskustellaan siitä voisiko näitä koulutuksia yhdistää yliopiston toisten osastojen kanssa. Vähän tuntuu siltä, että byrokratia, ruuhkat [eli siirtymiset] ja muut asiat voivat vaikeuttaa tätä. Olemme kuitenkin pohjoismaisen jääräpäisiä ja ehkä siitä tulee jotain.

Tutustutaan lopuksi kävellen mestaan käyden kampuksen eri osissa ja luokissa. IT-keskus näyttää ihan samalla tavalla IT-keskukselta täälläkin päin. Tosin vetäjä hymyilee enemmän ja puhuu englantia. Missäs siihen kehittyneeseen valtioon se raja vedettiinkään?

Mennään takaisin hakemaan kamamme kokoushuoneesta.

Kampuksen jälkeen tapahtuu jo tutuksi tullutta ruuhkassa hengailua. Tylsistyneenä alan heitellä värssyjä takaisin katukauppiaille.

University of Dar Es Salaamin pääkampus ja lounas. Kuulemma täällä on joskus apinoitakin puissa. Erehdyn luulemaan mustavarista sellaiseksi. Harmittaa, kun ei näe apinoita. Kana kuitenkin maistuu kanalle vaikka apinat piilottelevat jossain. Tehotuotanto ei [ilmeisesti] ole vielä täällä päässyt vauhtiin. Tosin Hannan syömä kala on edelleen parempaa. Pitää päästä eroon lihansyönnistä ja siirtyä vain kalaan. Se on selkeästi lähinnä tapa. Tosin en tiedä kelpaako kotimainen ylihintainen silli enää tämän jälkeen, kun on saanut näin mahtavia kalaruokia.

Palaveri World Bankin kaverin ja UDSM porukan kanssa. Ihan mainiota keskustelua. “Insinöörit ilman bisnesihmisiä on huono juttu” -syndrooma on maailmanlaajuinen ongelma, ei vain meillä Suomessa. Jos joku on kiinnostunut yrityshautomotoiminnan kehittämisestä mm. Afrikassa, kannattaa tutustua seuraaviin sivuihin: http://www.infodev.org (mm. hyviä julkaisuja PDF:nä aiheeseen liittyen) ja www.idisc.net/africa

Ruuhkassa hengailua. Vuohi menee paikallisen minibussin katolla liikenteen seassa kivasti surffaten.

Projektityöskentelyä vaikeuttavat jälleen nettiyhteydet. Mietityttää pitäisikö ensin perusinfra saada kuntoon, ennen kuin sitä voi käyttää? En koe vielä alle viikon kokemuksella omaavani vastausta aiheeseen. Tuntuu silti hassulta opettaa imurin käyttöä, jos ei ole mattoja, eikä aina sähköjäkään. Tai jotain.

On vaikea opettaa e-Oppimista esimerkiksi Moodlen välityksellä, jos porukka ei ole käyttänyt edes Wordiä. Katsotaan tarkemmin vielä huomenna paikallisen projektiryhmän kanssa sitä mitä tämän kanssa tehdään. Voidaanhan me olla väärässäkin. Ensi viikolla sen paremmin näkee. Sen ainakin tiedän, että muutama todella osaava kaveri on joukossa. Ei tekisi mieli opettaa mitään itsestään selvyyksiä.

Aamu-uinti koettaa 6.45. Kukko kiekuu ja Afrikka on heräämässä. Aika mukava fiilis.

Jutellaan aamiaisella jälleen Leenan kanssa, jonka sukunimeä en edelleenkään muista/ole kuullut. Eilen on käynyt ilmi toiselta suomalaiselta, että hänet on ilmeisesti Suomi-seura viime vuonna palkinnut vuoden ulkosuomalaiseksi. Aika hienoa. Leenalla on heittää muutamia hyviä ideoita mm. Mikumin kansallispuistossa käymisestä ja sen erään matkailuyrityksen hyväntekeväisyystyöstä. Kuulemma siellä päin on myös joku Kanadan Harley-Davidsonin johtajista päättänyt ilmeisesti sijoittaa johonkin hyväntekeväisyysprojektiin. Täällä tapaa hyvin kaikenlaisia ihmisiä.

Työstetään Timon kanssa käytettävyyskurssia. Tästä tullee hyvä vaikka kohderyhmä on vielä hieman hakusessa. Todellisen ammattilaisen merkki on improvisointi ja nopeat liikkeet. Tähän mekin viime kädessä luotamme, jos muu ei auta. Voi olla, ettei auta.

Emme ehdi tehdä työtä kauaa, kun autonkuljettajamme, tällä kertaa minuutilleen ajoissa, hakee meitä muutaman kolhun saaneella Land Roverilla. Siis aidolla maasturilla eikä millään sitisellaisella. Tällä pelillä uskaltaisi rassata näitä teitä joiden päällysteissä on monesti toivomisen varaa. Hirvittää katsoa putipuhtaita S 500-sarjan Mersuja ostarin pihalla. Jos omistaisi sellaisen, niin jotenkin ensimmäiseksi ei tulisi mieleen ajella sillä täällä ympäriinsä.

Saavumme yliopistolle odottelemaan palaveria. Lounas jää väliin. Tiedän, on ehkä jotenkin pöljää valitella nälkää kun on käymässä Afrikassa, mutta olipahan nyt kuitenkin sellainen.

Tansanialaiset yhteistyökumppanimme yliopistolta saapuvat jossain vaiheessa ja valittelevat toisilleen, ettei joku huomioinut suomalaisten lounasaikaa – heillä kun se on täällä normaalia syödä vasta noin yhdeltä. Lähdetään siis kahdella autolla metsästämään lounasta. Koordinointi pettää ja eri autoilijat menevät eri ravintoloihin syömään. Meneehän se näinkin, kun kerran palaveria jatketaan myöhemmin yliopistolla.

Lounastetaan ystävämme kanssa yliopistolta hieman paikallisemmassa mestassa. Vertaillaan mikä paikallinen olut on parasta, mutta ei [tietenkään] juoda lounaan yhteydessä sellaista, vaikka tosin yliopiston kampukselta sitä näyttää saavan. Kaverimme kertoo kokemuksistaan miten hän on siirtynyt eri brändien välillä ja miksi. Kuulemma Kilimanjaro ei olekaan neitien olutta. Hän on siirtynyt tähän Safari-nimisestä oluesta sen jälkeen, kun erään tapahtuman markkinointikampanjan aikan ei muuta merkkiä myyty.

Syödään kokonaiset kalat päineen ja ranskalaisia. Kala on erittäin hyvää. Ravintolalla on jännä ekosysteemi: yritteliästä porukkaa kokeilee myydä pöytään kaikenlaista vöistä, CD:istä ja englannin kielen sanakirjoista lähtien. Myynti on tosin aika rauhallista eikä aiheuta mitään sivuvaikutuksia syömiseen.

Palaveroidaan yliopiston kampuksella ja taitaa mennä ihan hyvin. Päätetäänkin ihan jotain.

Ruuhkaillaan takaisin hotellille josta melkein saman tien aletaan odottaa illan tapaamista kahden Darissa asuvan suomalaisen kanssa. Toinen heistä on täällä yrittäjänä jo yli kymmenettä vuotta ja toinen on ollut töissä vähän vähemmän aikaa. Meidät luvataan ystävällisesti hakea hotellilta. Tuttavamme ilmoittaa myöhästymisestään noin varttia ennen myöhästymistä. Myöhästyy lopuksi alle kymmenen minuuttia. Tämä jos jokin on tyypillistä suomalaista pikkutarkkuutta joiden kautta kulttuurierot täällä korostuvat.

Vietetään huippuhauska ilta erään hotellin ravintolassa. Toinen uusista tuttavistamme on asunut hotellissa jossain vaiheessa. Ulkoapäin ei koskaan uskoisi, että nuhruisten muurien takaa voi löytyä tällainen mesta. Ruoka on jälleen kerran erittäin hyvää. Kalaa tosiaan kannattaa syödä tässä maassa.

Päivällinen muuttuu jo illalliseksi, mutta on liian mukavaa lopettaa. Silti tarvitsee, koska seuraavana aamuna pitää nousta varhain ja lähteä palaveeraamaan DUCEen, paikalliseen opettajakorkeakouluun, jonka kanssa yksi projektin osista työstetään. Tämän pitäisi vaikuttaa aika paljon tulevien aikataulujen muodostumiseen ja itse tekemiseen.

Päivä alkaa jälleen netin tetsaamisella. Ei näytä tulevan oikein mitään. Käyn mestan toimistolla sanomassa pari sanaa uudelle toimarille. Brittiläinen kaveri valittelee, että on ollut hommassaan vasta puolitoista kuukautta, eikä ole saanut vielä nettijärjestelmää uudistettua, jota se selkeästi kaipaa. Järjestelmä on kuulemma susi. Sudesta kertoo myös se, että erään meidän huoneen nettipiuhasta on muutamakin johdonsäie poikki.

Toisaalta on ihan ymmärrettävää, että puolessatoista kuukaudessa täällä ei asiat vaan aina tapahdu. Tämä tukisi sitä mitä olen muutenkin kulttuurista kuullut. Asia joka ei sinänsä ole aina huono juttu.

Silti siitä ei pääse mihinkään, että hotellin hinnat ovat nousseet, vaikkei mitään merkittävää edistystä ole tapahtunut. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että näillä ekstratuloilla kerätään varoja Onnelan kehittämiseen, koska hinnat ja laatu ei oikein enää vastaa toisiaan – ei tosin perustu omaan kokemukseen.

Toisaalta, mesta on hyvällä paikalla: marketti ja ravintoloita on aivan vieressä ja sinne pääsee kävellen, eikä tarvitse pelätä, että hotellihuoneesta nyysittäisiin tavaraoita. Näin ainakin olen kuullut.

Välihuomiona: projektiryhmäläisemme Hanna purskahti lähes ilon kyyneliin saadessaan yhden sähköpostin lähtemään webmailista, tetsattuaan sen kanssa lähes tunnin. Näin meillä täällä.

Ymmärtääkseni paremmin Afrikan kokonaiskuvaa, luen aamupäivän aikana Pekka Haaviston Afrikan Tähteä Etsimässä Eva-raportin (löytyy täältä: http://www.eva.fi/index.php?m=3&subm=2&action=1) joka sisältää monia mielenkiintoisia faktoja ja huomioita Afrikasta. Jokaisen suomalaisen pitäisi lukea se. Vaikkei olisikaan kiinnostunut Afrikasta niin Afrikka tulee vaikuttamaan hyvin moneen rintamaan, halusipa sitä tai ei.

Odotamme kauluspaitoihin koteloituneina autokuskiamme yliopistolta kello kahdeksi hakemaan meitä. Odotamme vielä puoli kolmelta. Kuskimme saapuu joskus vartin yli kolme. Oli kuulemma ruuhkaa. Näillä mennään.

Näen ensimmäistä kertaa Dar es Salaamia päivänvalossa. Tien vierustat ovat yleisesti ottaen rähjäisiä ja likaisia, tosin heti kun ulkomaalainen linnake tulee eteen, kuin veitsellä leikattuna alkaa putipuhdas nurmikko kasvaa. Näin ainakin amerikkalaisten linnakkeessa.

Ihmiset tuntuvat kaikki hirveästi tekevät jotain: joku myy varoituskolmioita ja henkareita, joku hedelmiä. Erilaisia vaunuja raahataan paikasta toiseen. Säpinää on jo tällä matkalla enemmän kuin jos summattaisiin kaikki mitä olen nähnyt Suomessa elämäni aikana. Hieman Paloheimoa lainatakseni, edes vappu ja taiteidenyö eivät pääse lähelle.

Tapaamme tansanialaiset projektikumppanimme kirahvihotellissa jossa on aivan upea merinäköala – tavallaan hieman hävettää loskaiset tamperelaiset puitteet Suomessa vime marraskuussa, tämä on jotain aivan eri luokkaa. Ensimmäinen alustava projektipalaveri sujuu leppoisissa merkeissä: Ugali ja grillattu kala, jonka nimeä en nyt muista, maistuvat todella hyvälle. Mirinda(?)-niminen limppari on ehkä astetta liian makeaa aspartaamiin tottuneille makuhermoille. Tilaan siis lisäksi veden.

Keskustellaan miljoonista erilaisista hyväntekeväisyys-/kehitysapuprojekteista joita menee rintarinnan tässäkin maassa. Tuntuu sekä itsestä, että ystävistämme vähän pöllöltä. Näitä kannattaisi ehkä jotenkin yhdistellä. Kilpailu hyvän tekemisestä on tiukkaa, kun kaikilla tuntuu olevan niin kova auttamisen halu.

Seuraamme liittyy neiti jonka nimeä ei esitellä. Hän on ainoa joka juo siiderin [tai muutakaan alkoholipitoista] ja käyttää iPhonea. Herättää väistämättä miettimään, kuka hän mahtaa olla. Tämä ei ainakaan tällä kerralla selviä. Mietin eikö kuskille tule tylsää odotella viereisessä pöydässä, kun tärkeä palaverimme kestää jo kolmatta tuntia.

Ilta alkaa hämärtää, aallot pauhaavat veneen kärjen muotoiseksi rakennetun loossimme läheisyydessä. On aika päättää ensimmäinen tapaaminen ja lähteä takaisin hotellille. Matka taittuu paljon nopeammin kuin tullessa, ruuhkaa ei enää ole niin paljoa kuin tullessa. On hauskaa kun kuski oikoo maasturillaan pitkin pientareita. Vitsaillaan, että jos täällä ajelisi hetken niin tulisi Tampereen Hämeenpuistossakin varmaan ruuhka-aikaan oiottua pitkin kävelyteitä, ja se tuntuisi ihan normaalilta.

Tavataan illalla Onnelassa syömään lähtevä pariskunta jotka ovat Helluntaiseurakunnan nuorisotyön tiimoilta pitkällä komennuksella Tansaniassa. Paljon on kuulemma tehtävää ja nuorten sana täällä painaa kuulemma ei-mitään. Päästetään pariskunta kysymysten pommituksesta ja luvataan palata keskusteluihin myöhemmin viikolla.

Suunnitellaan hotellin pienessä baarissa tulevia projekteja Kilimanjaron pohjalta – joka on kuulemma naisten olutta ja miehet juovat Safari-nimistä kaljaa. Taidetaan olla sitten neitejä kaikki.

Illalla suihkussa oleva gekko yllättää hauskasti hengatessaan suihkutilassa. Annamme sen olla ja viettää aikaa suihkussa Hannan kanssa. Toisessa huoneesssa kipittävä hämähäkki ei koe yhtä empaattista reaktiota. Mielestämme se on ylikasvanut ja liian ovela.

Yö koettaa aikaisin jotta aamulla päästään aikaisin vauhtiin. Pitäisi suunnitella tarkemmin käytettävyyskoulutuksia.

Kuvassa oleva rakennus on itse asiassa Onnelassa oleva sauna

Olemme siirtyneet sateesta ja kylmästä linnunmaitoon. Lennot meni perushyvin sekä passintarkastus ja viisuminhankinta Darin päässä suht nopeasti siihen nähden mitä se olisi voinut viedä. Pikkuhauska tilanne tosin sattui, kun lentokenttä meni hetkeksi pimeäksi sähkökatkoksen vuoksi – ei tosin mitään ihmeellistä täällä.

Projektimme luotettu taksikuski, Juma, oli meitä vastassa ja matkatavarat saatiin meidän lihojemme lisäksi sullottua autoon. Matka tukikohtaamme, Onnelaan, meni Juman ajaessa nopeasti ensinnäkin, koska oli yö eikä enää paljoa liikennettä ja koska Juma ei ole selkeästikään hankkinut ajokorttiaan Tampereen liikenteessä.

Iltaohjelmaan kuului pähkinäpussin tyhjentäminen ja suihku. Aivot sammuivatkin sitten jo lähes itsestään n. 22 tunnin matkustamisen jälkeen.

Aamiaisella tavattiin jo edellisenä päivänä tullut projektiryhmäläisemme Timo ja eräs suomalainen rouva, Leena, joka on ollut Tansaniassa hommissa koko sen ajan jonka allekirjoittanut on elänyt maan päällä. Jollekin on siis jäänyt Tansaniasta fiilis päälle.

Aamiaiseksi söimme paahtoleipää ja albiinokananmunia [käytännössä katsoen tavallisia munia, mutta lähes valkoisia keltuaisia] ja instant kahvia josta tuli mieleen eräskin kahvikuppi joka aikoinaan tuli juotua eräässä Eilatin sukelluskeskuksessa.

Vedimme aamiaisen suht pikaisesti naamariin ja siirryimme lähellä olevaan ostariin joka voisi olla ostari lähes mistä päin maailmaa tahansa. Mestassa ei ole paljoakaan Tansaniaa, mutta saatiinpahan lounasta, vesivaraston täydennystä ja paikalliset SIM-kortit joita varten sinne alun perin lähdettiin.

Lounaan jälkeen paineltiin hotellille harrastamaan projektityöskentelyä johon liittyi jonkin verran tetsaamista nettiyhteyden kanssa [joka on suht tavallista täällä]. Viestiteltiin ja järjesteltiin myös projektissa olevien tansanialaisten kanssa alkavaa viikkoa.

Illalla tavattiin herkullisen illallisen merkeissä toisen projektitiimiläisemme Jukan suomalaisia tuttuja Ainoa ja Tuomoa jotka ovat Tansaniassa parisen kuukautta. Aino kirjoittaa graduaan ja Tuomo vielä selvittelee mitä matkaltaan haluaa. Kuulemma artikkelien kirjoittaminen esimerkiksi suomalaisiin lehtiin kiinnostaa, noin vinkkinä jos joku sieltä päästä sattuu tätä lukemaan.

P.s. Eräälle joka kysyi, miksei täältäpäin tule hyviä kuvablogeja?: Kokeilin liittää tähänkin postaukseen kuvia, mutta siitä tuli sen verran hankalaa [mm. webyhteys katkeili jne. ja kuvien lataaminen oli turkasen hidasta], että nämä kaikki saa luvan olla teksteinä. Jos jossain vaiheessa pääsen johonkin jossa on nopeampi ja toimivampi yhteys voin kokeilla liittää kuvia tai pistää niitä Flickriin.

Ensi sunnuntaina aukeaa jälleen erittäin mielenkiintoinen uusi tilaisuus, kun lähden kuukaudeksi Tansaniaan erään yhteistyöprojektin tiimoilta jossa on mukana mm. Suomen ulkoministeriö, PITKY (Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys) ja populaa erinäisistä muista organisaatioista (kuten Tampereen ammattikorkeakoulusta) ja yrityksistä. En viitsi tässä yhteydessä näitä kaikkia eritellä, koska niitä on aika monta.

Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että odotan matkalta kokemuksena aika paljon.

Lyhyt kuvaus projektista: kokonaisuus koostuu muutamasta alaprojektista jotka sisältävät mm. projektinhallinnan, yrittäjyyden, yrityshautomon, mobiiliohjelmoinnin ja verkko-opettamisen kehittämistä yhteistyössä Dar es Salaamin yliopiston kanssa.

Itse tulen tekemään ainakin webdesign-, käytettävyys- ja desktop publishing -koulutusta sekä opettajille että oppilaille, mutta projektin on tarkoitus olla suht joustava, joten voi olla, että päädyn myös tuohon yrittäjyyspuolelle mukaan. Ainakin itselläni on siihen kiinnostusta.

Mutta ei sen enempää kuivia kuvailuja, vaan tämä lähinnä ilmoitusluontoisena asiana: olen menossa kesäkuuksi sinne ja jokainen jota aihe kiinnostaa voi käydä täällä blogissa siitä lukemassa – jos vain aikaa riittää niin pyrin kirjoittamaan matkalta aiheeseen liittyen.

Ja kun sanon ‘yritän’, tarkoitan sitä, että kalenteri näyttää olevan aika täynnä. Illat menee luultavasti kurssien hiomiseen ja päivät itse opetukseen, joten aikaa ei ihan liiaksi kirjoittamiseen pakosti jää – ja olisihan se jotenkin tyhmää käyttää siellä oleskelu tietokoneen ääressä kökkimiseen, kun on niin paljon muuta mielenkiintoista. Mutta katsotaan miten aika-avaruutta voidaan taivuttaa.

Yksi asia jonka huomasin tällä viikolla oli, että Afrikalla on hyvin mielenkiintoinen tapa yhtäkkiä laajeta, kun sen kanssa alkaa käydä keskustelua.

Tapasin tällä viikolla sattumalta erään kamerunilaisen kaverin rokotuskeskuksella ja alettiin jutella mm. Afrikan Unionista ja ylipäätään Afrikan tilanteesta. Keskustelu oli itse asiassa erittäin antoisa ja antoi jälleen mielenkiintoisia näkökulmia siihen millaisista kulttuurieroista Euroopan ja Afrikan välillä oikeasti on kyse.

Lisäksi eilen minua alkoi Twitterissä seurata eräs orpojen ja nuorten kanssa töitä tekevä kenialainen kaveri jonka kanssa on tullut viestiteltyä sen jälkeen muutamaankin otteeseen. Eli näyttää siltä, että tälläkin alueelta ihmiset alkavat hyödyntää mm. Twitteriä ja uskoisin, että näiden työkalujen arvo juuri tällaisessa käytössä voi tulevaisuudessa kasvaa hyvinkin mielenkiintoisiin suuntiin. Ja onhan näiden mielekästä käyttöä nähty eri tilanteissa mm. Intiassa, Iranissa ja Egyptissäkin, eikä aina niin kovin positiivissa tunnelmissa.

Mutta, Tansaniaan mennään ja toivottavasti siitä seuraa jotain todella hyvää siellä päässä työskenteleville ja itsekin tulee jälleen opittua uusia asioita maailmasta.