Lauantaina minä ja Jukka lähdetään aamusta tapaamaan opiskelijoita Darin yliopiston pääkampukselle. Aiheena tulee olemaan ICT-yrityshautomon perustaminen jonka opiskelijat ja jo valmistumassa olevat jo opettavat opiskelijat kasvattaisivat yhdessä. Päivästä tullee mielenkiintoinen: on kummallista miten joskus henkilökunnaksi muuttuva opiskelija onkin yhtäkkiä “niitä toisia”. Toisin sanoen, opettajat ja opiskelijat eivät kovin usein omaa kovin samalla tasolla olevaa keskusteluyhteyttä.
Hengaillaan insinöörien kampuksen laitamilla ennen yhdeksää tiiraillen kuka näistä mahdollisesti olisi tulossa meidän tapaamiseen. Kuulemma noin kymmenisen opiskelijaa olisi tulossa.
Apinat viuhtovat puissa. Vihdoinkin niitäkin.
Joku satunnainen kaveri kävelee hetkeksi istumaan meidän lähelle ja tiirailee meihin kiinnostuneen oloisena. Kohta paukahtaakin julistus siitä kuinka yliopisto on tuottanut mm. presidenttejä jne. ja kuinka yliopistoalueella on ihan turvallista. Pään päällä heiluu kysymysmerkki: Insinöörien kampuksella voisi olla jotain vaaroja? Miksi? Emme oikein ymmärrä.
Pari haahuilevaa opiskelijaa näyttäisi etsiskelevän jotain. Mehän emme juurikaan erotu massasta, joten etsiskely jää lyhyeksi. Painellaan heidän kanssa erääseen luokkaan jossa on aika hikinen tunnelma ja vesipullokin on jäänyt jonnekin. Ei ihme, jos ihmiset ovat kiinnostuneita opiskelemaan pihalla puun varjossa.
Leikitään opiskelijoiden kanssa piirileikkiä ja jokainen saa kertoa mistä päin on ja mitä tekee. Pojat [kaikki kun ovat jostain kumman syystä miespuolisia] puhuvat jotkut niin hiljaa, että on mahdoton kuulla. Pari selkeästi rikkaammasta perheestä olevaa kaveria on myös paikalla.
Tapaaminen menee aika mukavasti. Kokeillaan mm. mindmap tehtävää siitä, millaisia mahdollisuuksia ja tarpeita he kokisivat yrityshautomolla olevan ja mitä tällaisen pitäisi tarjota siihen liittyvälle. Nuorten potentiaalisten yrittäjien ajatusmaailma on itse asiassa hyvinkin moderni. Mindmappien kohdat eivät eroa juurikaan, jos tehtävän tekisi Suomessa.
Pistää jälleen miettimään ihmisen universaaleja ominaisuuksia ja onko niissä nyt oikeasti niin suurta eroa. Pistää myös miettimään sitä, että missä tällaisten hienojen ajatusten lopputulemat joskus menevät vikaan: sen sijaan, että tuettaisi ja tehtäisi yhdessä, kyräillään, aletaan kilpailla väärillä tavoilla, korruptoidutaan tavalla tai toisella jne. Toivottavasti näihin kavereihin ei tule iskemään tuo ihmisten ikiaikainen tauti.
Tapaamisesta jää hyvä maku, paikalla on selkeästi muutama jotka ovat kasvujohtoisia ja innokkaita lähtemään mukaan kehittämään tällaista konseptia. Silti tuntuu, että hautomo ajatuksena ei ehkä ole ihan täysin selvä kaikille. Tämä on asia jonka tärkeys pitää ymmärtää, ettei käy niin kuin joillekin tällaisille konsepteilla on sekä täällä että muuallakin käynyt: lähinnä tungetaan rahaa yrityksiin ja yrittäjiin ja ulosantina ei oikeasti synny mitään järkevää.
Silloin, kun yrittäjät saavat hautomosta saamaansa tukea ja ovat sitoutuneet tukemaan sekä toisiaan että kehittämään itseään, tilanne onkin ihan toinen. Näitä keskusteluja tullaan jatkamaan tulevien viikkojen aikana ja Jukka on aika oikea tyyppi sitä täällä tekemään.
Lopuksi kommenttina: Siitä on etua, ettei me olla suuri kasvoton kehitysyhteistyökomppania, vaan pieni tiimi joka koostuu nuorista innokkaista eri alojen ammattilaista jotka ovat täällä oikeasti ilolla kouluttamassa ja samalla itsekin oppimassa. Ja mahdollisimman hyvin yrittäen ymmärtää paikallista näkökulmaa, ihmisiä ja kulttuuria.
Suurin virhe mitä täällä voisi tehdä on ajatella olevansa auttamassa. Nämä ihmiset eivät oikeasti ole mitään tyhmiä tai avuttomia. Lukekaa Eero Paloheimon ‘Tämä on Afrikka’, siinä on hyviä ajatuksia tähänkin asiaan. Paremmin muotoiltuna kuin itse tässä ehkä kykenisin.
