Lauantaina minä ja Jukka lähdetään aamusta tapaamaan opiskelijoita Darin yliopiston pääkampukselle. Aiheena tulee olemaan ICT-yrityshautomon perustaminen jonka opiskelijat ja jo valmistumassa olevat jo opettavat opiskelijat kasvattaisivat yhdessä. Päivästä tullee mielenkiintoinen: on kummallista miten joskus henkilökunnaksi muuttuva opiskelija onkin yhtäkkiä “niitä toisia”. Toisin sanoen, opettajat ja opiskelijat eivät kovin usein omaa kovin samalla tasolla olevaa keskusteluyhteyttä.

Hengaillaan insinöörien kampuksen laitamilla ennen yhdeksää tiiraillen kuka näistä mahdollisesti olisi tulossa meidän tapaamiseen. Kuulemma noin kymmenisen opiskelijaa olisi tulossa.

Apinat viuhtovat puissa. Vihdoinkin niitäkin.

Joku satunnainen kaveri kävelee hetkeksi istumaan meidän lähelle ja tiirailee meihin kiinnostuneen oloisena. Kohta paukahtaakin julistus siitä kuinka yliopisto on tuottanut mm. presidenttejä jne. ja kuinka yliopistoalueella on ihan turvallista. Pään päällä heiluu kysymysmerkki: Insinöörien kampuksella voisi olla jotain vaaroja? Miksi? Emme oikein ymmärrä.

Pari haahuilevaa opiskelijaa näyttäisi etsiskelevän jotain. Mehän emme juurikaan erotu massasta, joten etsiskely jää lyhyeksi. Painellaan heidän kanssa erääseen luokkaan jossa on aika hikinen tunnelma ja vesipullokin on jäänyt jonnekin. Ei ihme, jos ihmiset ovat kiinnostuneita opiskelemaan pihalla puun varjossa.

Leikitään opiskelijoiden kanssa piirileikkiä ja jokainen saa kertoa mistä päin on ja mitä tekee. Pojat [kaikki kun ovat jostain kumman syystä miespuolisia] puhuvat jotkut niin hiljaa, että on mahdoton kuulla. Pari selkeästi rikkaammasta perheestä olevaa kaveria on myös paikalla.

Tapaaminen menee aika mukavasti. Kokeillaan mm. mindmap tehtävää siitä, millaisia mahdollisuuksia ja tarpeita he kokisivat yrityshautomolla olevan ja mitä tällaisen pitäisi tarjota siihen liittyvälle. Nuorten potentiaalisten yrittäjien ajatusmaailma on itse asiassa hyvinkin moderni. Mindmappien kohdat eivät eroa juurikaan, jos tehtävän tekisi Suomessa.

Pistää jälleen miettimään ihmisen universaaleja ominaisuuksia ja onko niissä nyt oikeasti niin suurta eroa. Pistää myös miettimään sitä, että missä tällaisten hienojen ajatusten lopputulemat joskus menevät vikaan: sen sijaan, että tuettaisi ja tehtäisi yhdessä, kyräillään, aletaan kilpailla väärillä tavoilla, korruptoidutaan tavalla tai toisella jne. Toivottavasti näihin kavereihin ei tule iskemään tuo ihmisten ikiaikainen tauti.

Tapaamisesta jää hyvä maku, paikalla on selkeästi muutama jotka ovat kasvujohtoisia ja innokkaita lähtemään mukaan kehittämään tällaista konseptia. Silti tuntuu, että hautomo ajatuksena ei ehkä ole ihan täysin selvä kaikille. Tämä on asia jonka tärkeys pitää ymmärtää, ettei käy niin kuin joillekin tällaisille konsepteilla on sekä täällä että muuallakin käynyt: lähinnä tungetaan rahaa yrityksiin ja yrittäjiin ja ulosantina ei oikeasti synny mitään järkevää.

Silloin, kun yrittäjät saavat hautomosta saamaansa tukea ja ovat sitoutuneet tukemaan sekä toisiaan että kehittämään itseään, tilanne onkin ihan toinen. Näitä keskusteluja tullaan jatkamaan tulevien viikkojen aikana ja Jukka on aika oikea tyyppi sitä täällä tekemään.

Lopuksi kommenttina: Siitä on etua, ettei me olla suuri kasvoton kehitysyhteistyökomppania, vaan pieni tiimi joka koostuu nuorista innokkaista eri alojen ammattilaista jotka ovat täällä oikeasti ilolla kouluttamassa ja samalla itsekin oppimassa. Ja mahdollisimman hyvin yrittäen ymmärtää paikallista näkökulmaa, ihmisiä ja kulttuuria.

Suurin virhe mitä täällä voisi tehdä on ajatella olevansa auttamassa. Nämä ihmiset eivät oikeasti ole mitään tyhmiä tai avuttomia. Lukekaa Eero Paloheimon ‘Tämä on Afrikka’, siinä on hyviä ajatuksia tähänkin asiaan. Paremmin muotoiltuna kuin itse tässä ehkä kykenisin.

Aamu-uinti koettaa 6.45. Kukko kiekuu ja Afrikka on heräämässä. Aika mukava fiilis.

Jutellaan aamiaisella jälleen Leenan kanssa, jonka sukunimeä en edelleenkään muista/ole kuullut. Eilen on käynyt ilmi toiselta suomalaiselta, että hänet on ilmeisesti Suomi-seura viime vuonna palkinnut vuoden ulkosuomalaiseksi. Aika hienoa. Leenalla on heittää muutamia hyviä ideoita mm. Mikumin kansallispuistossa käymisestä ja sen erään matkailuyrityksen hyväntekeväisyystyöstä. Kuulemma siellä päin on myös joku Kanadan Harley-Davidsonin johtajista päättänyt ilmeisesti sijoittaa johonkin hyväntekeväisyysprojektiin. Täällä tapaa hyvin kaikenlaisia ihmisiä.

Työstetään Timon kanssa käytettävyyskurssia. Tästä tullee hyvä vaikka kohderyhmä on vielä hieman hakusessa. Todellisen ammattilaisen merkki on improvisointi ja nopeat liikkeet. Tähän mekin viime kädessä luotamme, jos muu ei auta. Voi olla, ettei auta.

Emme ehdi tehdä työtä kauaa, kun autonkuljettajamme, tällä kertaa minuutilleen ajoissa, hakee meitä muutaman kolhun saaneella Land Roverilla. Siis aidolla maasturilla eikä millään sitisellaisella. Tällä pelillä uskaltaisi rassata näitä teitä joiden päällysteissä on monesti toivomisen varaa. Hirvittää katsoa putipuhtaita S 500-sarjan Mersuja ostarin pihalla. Jos omistaisi sellaisen, niin jotenkin ensimmäiseksi ei tulisi mieleen ajella sillä täällä ympäriinsä.

Saavumme yliopistolle odottelemaan palaveria. Lounas jää väliin. Tiedän, on ehkä jotenkin pöljää valitella nälkää kun on käymässä Afrikassa, mutta olipahan nyt kuitenkin sellainen.

Tansanialaiset yhteistyökumppanimme yliopistolta saapuvat jossain vaiheessa ja valittelevat toisilleen, ettei joku huomioinut suomalaisten lounasaikaa – heillä kun se on täällä normaalia syödä vasta noin yhdeltä. Lähdetään siis kahdella autolla metsästämään lounasta. Koordinointi pettää ja eri autoilijat menevät eri ravintoloihin syömään. Meneehän se näinkin, kun kerran palaveria jatketaan myöhemmin yliopistolla.

Lounastetaan ystävämme kanssa yliopistolta hieman paikallisemmassa mestassa. Vertaillaan mikä paikallinen olut on parasta, mutta ei [tietenkään] juoda lounaan yhteydessä sellaista, vaikka tosin yliopiston kampukselta sitä näyttää saavan. Kaverimme kertoo kokemuksistaan miten hän on siirtynyt eri brändien välillä ja miksi. Kuulemma Kilimanjaro ei olekaan neitien olutta. Hän on siirtynyt tähän Safari-nimisestä oluesta sen jälkeen, kun erään tapahtuman markkinointikampanjan aikan ei muuta merkkiä myyty.

Syödään kokonaiset kalat päineen ja ranskalaisia. Kala on erittäin hyvää. Ravintolalla on jännä ekosysteemi: yritteliästä porukkaa kokeilee myydä pöytään kaikenlaista vöistä, CD:istä ja englannin kielen sanakirjoista lähtien. Myynti on tosin aika rauhallista eikä aiheuta mitään sivuvaikutuksia syömiseen.

Palaveroidaan yliopiston kampuksella ja taitaa mennä ihan hyvin. Päätetäänkin ihan jotain.

Ruuhkaillaan takaisin hotellille josta melkein saman tien aletaan odottaa illan tapaamista kahden Darissa asuvan suomalaisen kanssa. Toinen heistä on täällä yrittäjänä jo yli kymmenettä vuotta ja toinen on ollut töissä vähän vähemmän aikaa. Meidät luvataan ystävällisesti hakea hotellilta. Tuttavamme ilmoittaa myöhästymisestään noin varttia ennen myöhästymistä. Myöhästyy lopuksi alle kymmenen minuuttia. Tämä jos jokin on tyypillistä suomalaista pikkutarkkuutta joiden kautta kulttuurierot täällä korostuvat.

Vietetään huippuhauska ilta erään hotellin ravintolassa. Toinen uusista tuttavistamme on asunut hotellissa jossain vaiheessa. Ulkoapäin ei koskaan uskoisi, että nuhruisten muurien takaa voi löytyä tällainen mesta. Ruoka on jälleen kerran erittäin hyvää. Kalaa tosiaan kannattaa syödä tässä maassa.

Päivällinen muuttuu jo illalliseksi, mutta on liian mukavaa lopettaa. Silti tarvitsee, koska seuraavana aamuna pitää nousta varhain ja lähteä palaveeraamaan DUCEen, paikalliseen opettajakorkeakouluun, jonka kanssa yksi projektin osista työstetään. Tämän pitäisi vaikuttaa aika paljon tulevien aikataulujen muodostumiseen ja itse tekemiseen.

Päivä alkaa jälleen netin tetsaamisella. Ei näytä tulevan oikein mitään. Käyn mestan toimistolla sanomassa pari sanaa uudelle toimarille. Brittiläinen kaveri valittelee, että on ollut hommassaan vasta puolitoista kuukautta, eikä ole saanut vielä nettijärjestelmää uudistettua, jota se selkeästi kaipaa. Järjestelmä on kuulemma susi. Sudesta kertoo myös se, että erään meidän huoneen nettipiuhasta on muutamakin johdonsäie poikki.

Toisaalta on ihan ymmärrettävää, että puolessatoista kuukaudessa täällä ei asiat vaan aina tapahdu. Tämä tukisi sitä mitä olen muutenkin kulttuurista kuullut. Asia joka ei sinänsä ole aina huono juttu.

Silti siitä ei pääse mihinkään, että hotellin hinnat ovat nousseet, vaikkei mitään merkittävää edistystä ole tapahtunut. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että näillä ekstratuloilla kerätään varoja Onnelan kehittämiseen, koska hinnat ja laatu ei oikein enää vastaa toisiaan – ei tosin perustu omaan kokemukseen.

Toisaalta, mesta on hyvällä paikalla: marketti ja ravintoloita on aivan vieressä ja sinne pääsee kävellen, eikä tarvitse pelätä, että hotellihuoneesta nyysittäisiin tavaraoita. Näin ainakin olen kuullut.

Välihuomiona: projektiryhmäläisemme Hanna purskahti lähes ilon kyyneliin saadessaan yhden sähköpostin lähtemään webmailista, tetsattuaan sen kanssa lähes tunnin. Näin meillä täällä.

Ymmärtääkseni paremmin Afrikan kokonaiskuvaa, luen aamupäivän aikana Pekka Haaviston Afrikan Tähteä Etsimässä Eva-raportin (löytyy täältä: http://www.eva.fi/index.php?m=3&subm=2&action=1) joka sisältää monia mielenkiintoisia faktoja ja huomioita Afrikasta. Jokaisen suomalaisen pitäisi lukea se. Vaikkei olisikaan kiinnostunut Afrikasta niin Afrikka tulee vaikuttamaan hyvin moneen rintamaan, halusipa sitä tai ei.

Odotamme kauluspaitoihin koteloituneina autokuskiamme yliopistolta kello kahdeksi hakemaan meitä. Odotamme vielä puoli kolmelta. Kuskimme saapuu joskus vartin yli kolme. Oli kuulemma ruuhkaa. Näillä mennään.

Näen ensimmäistä kertaa Dar es Salaamia päivänvalossa. Tien vierustat ovat yleisesti ottaen rähjäisiä ja likaisia, tosin heti kun ulkomaalainen linnake tulee eteen, kuin veitsellä leikattuna alkaa putipuhdas nurmikko kasvaa. Näin ainakin amerikkalaisten linnakkeessa.

Ihmiset tuntuvat kaikki hirveästi tekevät jotain: joku myy varoituskolmioita ja henkareita, joku hedelmiä. Erilaisia vaunuja raahataan paikasta toiseen. Säpinää on jo tällä matkalla enemmän kuin jos summattaisiin kaikki mitä olen nähnyt Suomessa elämäni aikana. Hieman Paloheimoa lainatakseni, edes vappu ja taiteidenyö eivät pääse lähelle.

Tapaamme tansanialaiset projektikumppanimme kirahvihotellissa jossa on aivan upea merinäköala – tavallaan hieman hävettää loskaiset tamperelaiset puitteet Suomessa vime marraskuussa, tämä on jotain aivan eri luokkaa. Ensimmäinen alustava projektipalaveri sujuu leppoisissa merkeissä: Ugali ja grillattu kala, jonka nimeä en nyt muista, maistuvat todella hyvälle. Mirinda(?)-niminen limppari on ehkä astetta liian makeaa aspartaamiin tottuneille makuhermoille. Tilaan siis lisäksi veden.

Keskustellaan miljoonista erilaisista hyväntekeväisyys-/kehitysapuprojekteista joita menee rintarinnan tässäkin maassa. Tuntuu sekä itsestä, että ystävistämme vähän pöllöltä. Näitä kannattaisi ehkä jotenkin yhdistellä. Kilpailu hyvän tekemisestä on tiukkaa, kun kaikilla tuntuu olevan niin kova auttamisen halu.

Seuraamme liittyy neiti jonka nimeä ei esitellä. Hän on ainoa joka juo siiderin [tai muutakaan alkoholipitoista] ja käyttää iPhonea. Herättää väistämättä miettimään, kuka hän mahtaa olla. Tämä ei ainakaan tällä kerralla selviä. Mietin eikö kuskille tule tylsää odotella viereisessä pöydässä, kun tärkeä palaverimme kestää jo kolmatta tuntia.

Ilta alkaa hämärtää, aallot pauhaavat veneen kärjen muotoiseksi rakennetun loossimme läheisyydessä. On aika päättää ensimmäinen tapaaminen ja lähteä takaisin hotellille. Matka taittuu paljon nopeammin kuin tullessa, ruuhkaa ei enää ole niin paljoa kuin tullessa. On hauskaa kun kuski oikoo maasturillaan pitkin pientareita. Vitsaillaan, että jos täällä ajelisi hetken niin tulisi Tampereen Hämeenpuistossakin varmaan ruuhka-aikaan oiottua pitkin kävelyteitä, ja se tuntuisi ihan normaalilta.

Tavataan illalla Onnelassa syömään lähtevä pariskunta jotka ovat Helluntaiseurakunnan nuorisotyön tiimoilta pitkällä komennuksella Tansaniassa. Paljon on kuulemma tehtävää ja nuorten sana täällä painaa kuulemma ei-mitään. Päästetään pariskunta kysymysten pommituksesta ja luvataan palata keskusteluihin myöhemmin viikolla.

Suunnitellaan hotellin pienessä baarissa tulevia projekteja Kilimanjaron pohjalta – joka on kuulemma naisten olutta ja miehet juovat Safari-nimistä kaljaa. Taidetaan olla sitten neitejä kaikki.

Illalla suihkussa oleva gekko yllättää hauskasti hengatessaan suihkutilassa. Annamme sen olla ja viettää aikaa suihkussa Hannan kanssa. Toisessa huoneesssa kipittävä hämähäkki ei koe yhtä empaattista reaktiota. Mielestämme se on ylikasvanut ja liian ovela.

Yö koettaa aikaisin jotta aamulla päästään aikaisin vauhtiin. Pitäisi suunnitella tarkemmin käytettävyyskoulutuksia.

Kuvassa oleva rakennus on itse asiassa Onnelassa oleva sauna

Olemme siirtyneet sateesta ja kylmästä linnunmaitoon. Lennot meni perushyvin sekä passintarkastus ja viisuminhankinta Darin päässä suht nopeasti siihen nähden mitä se olisi voinut viedä. Pikkuhauska tilanne tosin sattui, kun lentokenttä meni hetkeksi pimeäksi sähkökatkoksen vuoksi – ei tosin mitään ihmeellistä täällä.

Projektimme luotettu taksikuski, Juma, oli meitä vastassa ja matkatavarat saatiin meidän lihojemme lisäksi sullottua autoon. Matka tukikohtaamme, Onnelaan, meni Juman ajaessa nopeasti ensinnäkin, koska oli yö eikä enää paljoa liikennettä ja koska Juma ei ole selkeästikään hankkinut ajokorttiaan Tampereen liikenteessä.

Iltaohjelmaan kuului pähkinäpussin tyhjentäminen ja suihku. Aivot sammuivatkin sitten jo lähes itsestään n. 22 tunnin matkustamisen jälkeen.

Aamiaisella tavattiin jo edellisenä päivänä tullut projektiryhmäläisemme Timo ja eräs suomalainen rouva, Leena, joka on ollut Tansaniassa hommissa koko sen ajan jonka allekirjoittanut on elänyt maan päällä. Jollekin on siis jäänyt Tansaniasta fiilis päälle.

Aamiaiseksi söimme paahtoleipää ja albiinokananmunia [käytännössä katsoen tavallisia munia, mutta lähes valkoisia keltuaisia] ja instant kahvia josta tuli mieleen eräskin kahvikuppi joka aikoinaan tuli juotua eräässä Eilatin sukelluskeskuksessa.

Vedimme aamiaisen suht pikaisesti naamariin ja siirryimme lähellä olevaan ostariin joka voisi olla ostari lähes mistä päin maailmaa tahansa. Mestassa ei ole paljoakaan Tansaniaa, mutta saatiinpahan lounasta, vesivaraston täydennystä ja paikalliset SIM-kortit joita varten sinne alun perin lähdettiin.

Lounaan jälkeen paineltiin hotellille harrastamaan projektityöskentelyä johon liittyi jonkin verran tetsaamista nettiyhteyden kanssa [joka on suht tavallista täällä]. Viestiteltiin ja järjesteltiin myös projektissa olevien tansanialaisten kanssa alkavaa viikkoa.

Illalla tavattiin herkullisen illallisen merkeissä toisen projektitiimiläisemme Jukan suomalaisia tuttuja Ainoa ja Tuomoa jotka ovat Tansaniassa parisen kuukautta. Aino kirjoittaa graduaan ja Tuomo vielä selvittelee mitä matkaltaan haluaa. Kuulemma artikkelien kirjoittaminen esimerkiksi suomalaisiin lehtiin kiinnostaa, noin vinkkinä jos joku sieltä päästä sattuu tätä lukemaan.

P.s. Eräälle joka kysyi, miksei täältäpäin tule hyviä kuvablogeja?: Kokeilin liittää tähänkin postaukseen kuvia, mutta siitä tuli sen verran hankalaa [mm. webyhteys katkeili jne. ja kuvien lataaminen oli turkasen hidasta], että nämä kaikki saa luvan olla teksteinä. Jos jossain vaiheessa pääsen johonkin jossa on nopeampi ja toimivampi yhteys voin kokeilla liittää kuvia tai pistää niitä Flickriin.

This few months of Alpacing has been very interesting, lots and lots of new people and thus also new interesting project ideas and conversations.

The end of the year has been amazing. I have had the privilege to work with things around mobile applications, international eLearning website and social media consulting, to mention few. As I established the company these were pretty much all the things I listed I wanted to do start doing with Digital_Alpaca, and I’m more than pleased about this outcome! But of course one shouldn’t ever be too pleased, so the search for new and extraordinary things is already on. :)

Who knows what interesting things the new year will bring along? There are already some projects that are pretty certain.

One of the biggest things of 2010 is the University of Dar es Salaam project. I got more project management responsibility in that one and the project is very challenging. More about it soon when I have something more concrete to write about it. There’s also a certain international project’s website that is going to be finished in the beginning of the year. These are just some things to come.

The most important thing to me is thought that I have had the change to meet so many new interesting people during this year. People from start-ups to business people and to educators, people from Finland to Brazil to Estonia and to Tanzania – from different fields around the world. A warm ‘Hi!’ and Merry Christmas to all of you. Hope to see you again in the near future!

During this past week in Tampere we have visited many interesting places, from meeting the City officials of Tampere to Tampere University of Technology and ProAcademy. Here’s a few words about some of these places we visited this week:

ProAcademy (www.proakatemia.fi/en)

ProAcademy is a special unit in entrepreneurship at TAMK University of Applied Sciences in Tampere, Finland. ProAcademy students begin their BBA studies by starting their own cooperative company. Learning is based on learning-by-doing, reading books, and sharing and generating knowledge with the team.

Thanks to one of the coaches, Jukka Siltanen, for showing us around and giving us a nice speech about ProAcademy’s methods.

Demola (www.demola.fi)

Demola is

• an open innovation environment for the creators of the next generation of digital services, products, and social practices
• an opportunity for students to contribute real-life innovations with end-users and globally connected organizations
• an opportunity for organizations to run agile development projects in exploring novel technology enabled products and services.

Thanks to Mr Ville Kairamo for presenting us Demola projects.

Mediamaisteri (www.mediamaisteri.com – in Finnish)

A company providing e-Learning services and open source solutions. Our host was the company CEO and one of the founders of COSS (Centre for Open Source Software) Timo Väliharju.

Thank you for the presentation and, among other things, for an interesting discussion including what kinds of social media services to use [open source or closed systems] and why. These were many interesting things and points of view that I have to cover here some more later on.

It seems that the guests have really enjoyed their stay in Finland; almost everyone of them experienced snow for the first time and visits to companies and to other places mentioned before have clearly opened up discussion.

Hopefully something really fruitful comes out of this all, and the visit and goals that have been set now make a difference in the future. I really believe that both the Tanzanians and the people who are collaborating here in Finland have learned much from this already, and we’re just starting up.